Sähköposti

Tervehdys!

Jalkapalloseura Futuran kehitys on edelleen ollut kerrassaan huimaa. Seuran edustusjoukkue on jälleen noussut II-divisioonaan ja monen yllätykseksi porskuttaa alkukaudessa tosi hyvin ottein.

 

Futuran pitkäjänteinen työ jalkapalloilun edistämiseksi Porvoossa kantaa juuri tällä hetkellä ansaittua hedelmää. Seuran toimintakonsepti ja strategia on yksinkertainen, mutta tuloksia tuottava. Sen tavoitteena on koko seuran historian ajan ollut saada mahdollisimman laajat lasten ja nuorten tyttöjen ja poikien harrastajajoukot  mukaan toimintaan ja mikä parasta toiminta on muodostunut enemmän tai vähemmän ympärivuotiseksi. Tiedossamme on, että lähes jokainen liikuntaseuroistamme joutuu kamppailemaan riittävien toimihenkilö-, ohjaaja- ja valmentajaresurssiensa riittävyyden kanssa. Harrastajia niin jalkapalloiluun kuin muihinkin liikuntalajeihin tulee jatkuvana virtana ja seurojen vastuu osana merkittävää yhteisöllisyyskasvatusta on erityisesti näinä taantuman aikoina erittäin suuri.

Sivusta seuranneena olenkin erityisen ilahtunut siitä, että sangen usea Futuran keskeisissä tehtävissä on ollut sitoutuneena seuran toimintaan useita vuosia ja se jos mikään takaa vahvan kivijalan kaikelle toiminnalle.

 

Kai Pahlman turnauksen myöntäminen seuran hoidettavaksi on harvinaista herkkua, mutta toisaalta se myös osoittaa Suomen Palloliiton arvostavan ja luottavan Futuran kykyyn ja kokemukseen järjestää näinkin mittava ja vaativa turnaus.

Porvoon kaupunki onnittelee Futuraa tästä ja kaupungin tulee osaltaan huolehtia onnistuneen turnauksen läpiviemisessä. Futura  tuo turnauksen myötä oivallisesti Porvoon kaupunkia näkyvästi esille suomalaisena jalkapallokaupunkina.




Markku Välimäki
Porvoon kaupunginvaltuutettu
Sivistystoimen johtava asiantuntija

 

Kai Pahlman turnauksen suojelija